Uusia näkökulmia viikinkeihin
Populaarikulttuurin kuvaukset viikingeistä paljastavat uusia näkökulmia nyky-yhteiskunnista.
Tiivistelmä: Vaikka kirjallisuuden ja median kuvaukset viikingeistä perustuvat harvoin historiallisiin faktoihin, ne voivat lisätä kiinnostusta tätä aihepiiriä kohtaan. Viikinkikuvaukset heijastavat usein ajankohtaisia teemoja ja voivat jopa tarjota uusia näkökulmia monimutkaisiin ja ristiriitaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Tutkimus on osoittanut, että kuvaukset viikingeistä voivat käsitellä erilaisia kahtiajakoja, kuten voimakkuutta ja haavoittuvuutta, perinteisiä näkemyksiä feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta sekä todellisuutta ja fantasiaa.
Yhteen kietoutuneet mielikuvat viikingeistä, maskuliinisuudesta ja väkivallasta eivät ole uusia, vaan juontavat juurensa kuvauksiin 700-luvun lopulla tapahtuneisiin raakoihin ryöstöretkiin, joita viikingit tekivät brittiläisille rannikkoalueille. Seuraavien vuosisatojen aikana väkivaltaisen viikinkibarbaarin hahmo kehittyi edelleen ja sitä käytettiin monissa eri yhteyksissä, mukaan lukien 1940-luvun natsikuvastossa. Erityisesti tämä perintö on noussut viime aikoina uudelleen pinnalle vaihtoehto-oikeistolaisissa ja uusfasistisissa puheissa valkoisesta ylivallasta sekä vaatimuksissa palata takaisin perinteisiin sukupuolirooleihin.
Viikinkiaikaa tarkastelevat historialliset ja arkeologiset tutkimukset ovat 1960-luvulta lähtien pyrkineet tarjoamaan monipuolisempaa kuvaa viikingeistä haastamalla vallitsevia käsityksiä viikingeistä pelkkinä barbaareina. Tämä on kyseenalaistanut näillä aloilla vallitsevaa taipumusta keskittyä lähinnä vain miehiin ja konflikteihin. Tutkijat ovat pyrkineet laajentamaan ymmärrystämme viikinkiaikaisesta yhteiskunnasta ja kyseenalaistamaan sukupuolittuneita käsityksiä viikingeistä ja viikinkiajasta. Tämä on osittain heijastunut myös nykyaikaisen populaarikulttuurin ja -historian tekemiin kuvauksiin viikingeistä. Esimerkkeinä vallitsevien näkemysten haastamisesta voidaan mainita viikinkiaiheiset näyttelyt, jotka käsittelevät ryöstöretkien ja sotimisen lisäksi myös kaupankäyntiä ja yhteiskunnallisia näkökulmia, tai populaarimedian sisällöt, kuten History Channel -televisiokanavan Vikings-sarja, jossa on useita merkittäviä naishahmoja.
Samanaikaisesti maskuliinisen viikinkisoturin vetovoimaisuus takaa hahmon laajan suosion säilymisen niin ihmisten mielikuvissa viikingeistä kuin mediassa ja kulttuurissakin. Tämä näkyy selvästi esimerkiksi viimeaikaisessa viikinkibuumissa, johon kuuluu suurella budjetilla tehtyjä elokuvia (kuten The Northman), videopelejä (kuten Assassin's Creed: Valhalla), musiikkia ja televisio-ohjelmia. Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluu myös Vikings-sarja, joka kuitenkin keskittyy kuvaamaan lopulta enimmäkseen vahvoja ja miehekkäitä viikinkisotureita sekä taistelukenttiä.
Populaari viikinki
”’Populaari viikinki’ ei oikeastaan perustu historiallisiin tosiseikkoihin, vaan viittaa siihen, miten mielikuvat ja käsitykset viikingeistä ja viikinkiajasta ovat muodostuneet ihmisten mielissä.”
Julkisessa kuvastossa näkyvä viikinki mielletään helposti menneisyyden hahmoksi, joka on kylläkin hyvin mielikuvituksellinen, mutta johon yhdistyy samalla myös äärimmäisiä maskuliinisuuden muotoja ja taantumuksellisuutta. Tämä tarkoittaa viikinkien yhdistämistä esimerkiksi tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja monikulttuurisuutta uhkaavina ja vaarallisina pitäviin näkemyksiin tai ryhmittymiin. Viikinki-hahmoa käytetään usein siis symbolina taantumuksellisissa yhteyksissä, mutta tarkastellessani modernin fantasiakirjallisuuden kuvauksia viikingeistä, huomasin, että viikinki ei suinkaan edusta vain staattista ja konservatiivista käsitystä maskuliinisuudesta. Päinvastoin, se kytkeytyy monipuolisesti ja mutkikkaasti nykyajassa vallitseviin kysymyksiin ja huoliin maskuliinisuudesta.
Viikinkien representaatiot voivat viitata kahteen – tai useampaan – asiaan yhtä aikaa
Miehekäs, haavoittuvainen keho
Viikingin fyysinen keho on maskuliininen, vahva, kykenevä, väkivaltainen ja itsenäinen. Se liittyy läheisesti valkoiseen ja normatiiviseen, toisin sanoen itsestään selvinä pidettyihin käsityksiin siitä, millaisia miesten tai maskuliinisuuden tulisi olla. Samalla viikingin kehon voi nähdä ilmentävän myös tietynlaista työväenluokkaista maskuliinisuutta – sellaista, joka kytkeytyy lihaksikkaaseen ja raskasta ruumiillista työtä tekevään kehoon.
Maskuliinisuuden käsityksiä tarkastellut tutkimus on osoittanut, että valkoinen työnväenluokkainen maskuliinisuus luonnollistaa käsityksiä mieskehon ja patriarkaalisen vallan välisistä yhteyksistä. Samalla se tekee kuitenkin myös miehisen haavoittuvuuden näkyväksi. Voimakas, ruumiillista työtä tekevä mieskeho kuvastaa yleisesti miehistä voimaa ja sellaista maskuliinisuuden muotoa, joka on systeemisen vallan näkökulmasta alisteinen. Esimerkiksi mediakuvastossa valkoinen ja lihaksikas keho asettuu usein eräänlaiseksi näyttämöksi miehiin ja maskuliinisuuteen liittyville kysymyksille ja huolille. Tällainen maskuliinisuus edustaa siis samanaikaisesti sekä miesten haavoittuvuutta suhteessa systeemiseen valtaan että symboloi miehistä voimaa.
”Populaarin viikingin” kohdalla tällainen kuvaus on usein vielä selvempää. Viikinkikuvastoa tarkastellut tutkimus on osoittanut, että viikingit eivät yleensä näyttäydy vain miehekkäinä ja kovina, vaan kaikkein miehekkäimpinä ja kovimpina – eräänlaisena äärimmäisen maskuliinisuuden valtafantasiana. Viikingit kuvataan usein myös kaukaisen menneisyyden hahmoina, jotka herättävät mielikuvia villistä ja karusta Pohjolasta. Tämä tekee viikinkibarbaarin hahmosta kuitenkin melko ristiriitaisen nykymaailman kontekstissa. Ei olekaan ehkä yllättävää, että viikinkien suosio on kasvanut juuri tässä ajassa, kun perinteisesti miehille kuuluneen vallan ja perinteisten sukupuoliroolien katoamista pelätään laajalti, ja kun mediassa toistetaan jatkuvasti miesten ja maskuliinisuuden olevan kriisissä.
Naisten voimaantuminen ja alistuminen
Kuvaukset viikingeistä ja viikinkiajasta voivat joskus hieman yllättäen kytkeytyä myös progressiivisiin ajatuksiin sukupuolirooleista. Nämä kuvaukset perustuvat ajatukseen siitä, että viikinkiyhteiskunta olisi ollut tasa-arvoisempi kuin muut saman aikakauden yhteiskunnat. Lisäksi ne ammentavat popularisoiduista mielikuvista vahvoista viikinkinaisista (kuten Vikings-sarjan kilpineito Lagerthasta) ja viikinkiyhteiskunnassa mahdollisesti vaikuttaneista naissotureista. Ilmiössä ei kuitenkaan ole kyse pelkästään viikinkisoturinaisista, jotka tukevat naisten voimaantumista tai feministisiä narratiiveja, vaan myös miehekkäistä viikinkisankarihahmoista, jotka ovat hyvin yleisiä ensisijaisesti naisyleisölle suunnatuissa rakkausromaaneissa. Tutkimus onkin osoittanut, että viikinkeihin liitettävä äärimmäinen maskuliinisuus voi usein toimia myös voimaantumiseen, seksuaalisuuteen ja seksuaaliseen väkivaltaan liittyvien teemojen työstämisessä juuri siksi, että viikingit ovat nykymaailmasta irrallaan olevia hahmoja.
Alexandra Service (1998) on todennut, että viikinkibarbaarin hahmo kuvastaa usein seikkailua ja vapautta. Usein toistetut tarinat viikinkien mukanaan viemistä neidoista eivät ole vain sukupuolittuneita ja seksistisiä narratiiveja, vaan ne myös tarjoavat nautinnollisen lupauksen päästä eroon nykyaikaiseen elämään liittyvästä vastuusta ja raatamisesta. Servicen mukaan tämä vetoaa viikinkitarinoiden kuluttajiin sukupuolesta riippumatta. Toisin sanoen, ”populaari viikinki” herättää mielikuvia maskuliinisesta voimasta ja voimaantumisesta, mutta se voi myös innostaa alistumiseen liittyvien kuvausten kautta. Service näkee tämän kaksijakoisuuden keskeiseksi syyksi viikinkien vetovoimaisuudelle julkisessa mediassa.
Miehinen queer-halu ja perinteisten sukupuoliroolien haastaminen
Omassa tutkimuksessani, jossa tarkastelin nykyaikaista fantasiakirjallisuutta, havaitsin, että viikinkibarbaarin hahmo ei vie mukanaan vain neitoja. Kuten useimmissa viikinkiaiheisissa viihdesisällöissä, myös fantasiakirjallisuudessa viikingit näyttäytyvät miehistä kovimpina ja karaistuimpina. Tämän vuoksi heidän tehtävänsä ei ole vain pelastaa tai siepata naisia, vaan myös muita miehiä. Mark Lawrencen The Red Queen's War -sarjan (2014–2016) miespäähenkilö viettää suuren osan sarjasta haavoittuneena, minkä vuoksi häntä kantelee ympäriinsä vahva viikinkisoturi, jonka lihaksikasta vartaloa hän katselee kateellisena aina tilaisuuden tullen. Viikinki tulee miehisen queer-halun kohteeksi myös kahdessa muussa fantasiatrilogiassa: Richard K. Morganin A Land Fit for Heroes (2008–2016) sekä Elizabeth Bearin ja Sarah Monetten The Iskryne Saga (2007–2015). Lisäksi Joe Abercrombien fantasiaromaaneissa Best Served Cold ja The Shattered Sea kuvataan useita viikinkisotureita, jotka joutuvat heitä vaikutusvaltaisempien naisten lumoon.
Tietyissä tilanteissa viikinkisoturit voivat myös joutua näiden voimakkaiden naisten hyväksikäyttämiksi tavoilla, jotka herättävät keskeisiä kysymyksiä miesten kehollisesta itsemääräämisoikeudesta ja seksuaalisuudesta. Toiset soturit taas voivat luopua toksisista tai perinteisistä maskuliinisista käyttäytymismalleista tullakseen paremmiksi miehiksi kiinnostuksen kohteidensa silmissä.
Mitä nykyaikaiset kuvaukset viikingeistä voivat kertoa meille yhteiskunnasta?
Nykyaikaiset kuvaukset viikingeistä ovat joissain määrin vastaus feministiseen kritiikkiin, joka kohdistuu median sukupuolittuneisiin stereotypioihin sekä tarpeeseen lisätä marginalisoitujen yhteisöjen, kuten LGBTQ-yhteisöjen, representaatiota ja osallisuutta. Lisäksi viikingit herättävät helposti kysymyksiä seksuaalisuudesta, queeriudesta, toksisesta maskuliinisuudesta ja siitä, millaista miehisyyttä niiden kuvitellaan edustavan. Viikinki ei ole pelkkä staattinen ja taantumuksellinen hahmo, vaan näyttää reagoivan ajankohtaisiin mullistuksiin ja kysymyksiin maskuliinisuudesta, sukupuolesta ja vallasta. Viikinkien rooli äärimmäisen maskuliinisuuden symbolina kuvastaakin jatkuvaa muutosta ja monimuotoisuutta.
Kirjallisuusanalyysi voi valottaa ajankohtaisia kysymyksiä sukupuolesta ja stereotypioista.
Tämä artikkeli on julkaistu vastauksena kiinnostukseen viikinkejä ja sukupuolta kohtaan.
Lue lisää:
- Alexandra Service, Popular Vikings: constructions of Viking identity in twentieth century Britain (Väitöskirja, University of York, 1998).
- Andrew Wawn, The Vikings and the Victorians: inventing the old north in nineteenth-century Britain (D. S. Bewer, 2000).
- Carl Olof Cederlund, 'The Modern Myth of the Viking', Journal of Maritime Archaeology 6, 1 (2011) s. 5–35.
- Stefanie von Schnurbein, Norse Revival: Transformations of Germanic Neopaganism (Brill, 2016).